Matka paimeneksi

Kategoria Artikkelit

Matka paimeneksi

Minua on aina kiinnostanut Suomenlapinkoiran alkuperäinen käyttö. Historiassa vahvasti mainitaan poropaimennus ja rotumääritelmässäkin se ohimennen mainitaan. Paljon minua tämä asia vaivasi jo heti alussa, kun minulle tuli ensimmäinen suomenlapinkoira uros Sydäntalven Idylli vuonna 2001. Lapinkoirien paimennuksesta ei kovinkaan paljon saanut tietoa tai en ainakaan silloin osannut sitä etsiä. Vaikka asunkin porohoitoalueella oli koirien poropaimennuksesta hyvin monenlaisia mielipiteitä ja jopa kommenttia että varsinkaan rössökarvaisesta koirasta ei ole mihinkään. Vasta vuosien jälkeen tutustuin Porokoirakerhon toimintaan ja kävinkin koirineni poropaimennustesteissä. Silloin innostuin paimennuksesta uudestaan ja haaveena oli joskus päästä sitä harjoittelemaan hieman enemmän. Kasvatustoiminnasta olen ollut kiinnostunut jo vuosia. Tämä vuosien suunnittelu, haaveilu ja eläinalan opiskelut, jossa varsinkin kasvatustoiminnan ja eläintenkouluttajan opinnot nostivat pinnalle halun löytää lappalaisesta paimennusominaisuuksia.

Paimennus lampailla

Monelta suunnalta minulle kerrottiin, että lapinkoira ei syty lampaille tai että lampaiden paimennus on niin erilaista, että ei sillä ole mitään tekemistä poropaimennuksen kanssa. Todellisuudessa kuitenkin on että aivan samat säännöt toimii kummallakin paimennettavalla ja tasapainon harjoittelu onnistuu huomattavasti paremmin lampailla.  Meni siis aikaa ennen kuin ensimmäisen kerran uskaltauduin lammaspaimennusleirille Kuttukuuhun Minna Mäntyranta-Mustosen kehotuksesta. Tässä vaiheessa ainut motivaatio paimennukseen oli  jalostusominaisuuksien havainnointi. Toki se edelleenkin on siellä suurimpien syiden joukossa, mutta niin paljon muita syvempiä  ja jopa henkilökohtaisempia syitä on tullut matkan varrella.  

Ensimmäinen leiri herätti suuria tunteita. Ei niinkään koirani kyvyistä, vaan siitä tavasta kuinka koirat toimii ja keskustelee lampaiden kanssa ja se kuinka yksilöitä tekemisissään, tunteissaan ja luonteissaan lampaat olivat. Ensimmäiset paimennusyritykset olivat metsäpaimenessa mikä tarkoittaa noin 40 lammasta kuljetettuna metsään syömään noin pariksi tunniksi ja sitten kuljetus takaisin laitumelle. Matkassa oli useita leiriläisiä ja koiria. Heti liikkeelle lähtiessä kaikki koirat lasketaan irti ja puututaan vain liian innokkaaseen paimennukseen tai lampaille tai muille koirille  ärhentelyyn. Kuljetus metsään meni vielä jotenkin, mutta paikallaan pitäminen ja lampaiden seurassa oleminen  koiralleni tuntui olevan todella vaikeaa ja lapinkoiralle tyypillisenä kun on vähän vaikeaa siirryn tuonne takavasemmalle. Paimennuksesta ei tuntunut olevan tietoakaan ainakaan minun nähdäkseni. Osaltaan varmaan tilanteeseen vaikutti myös minun jännittäminen ja sählääminen, kun ei tiedä mitä oikein on tekemässä. Aitausharjoituksissa painetta tullessa Usva päätti siirtyä niin kauas lampaista kuin mahdollista ja sitä jouduttiin hakemaan takaisin hommiin varmaan sen seitsemän kertaa. Nyt tarkoitan paineella sitä, että se olisi joutunut tekemään paimennusta minulle pyynnöstäni ja sikailla ei saanut lampaille. Leirin lopuksi saatiin se ymmärtämään sillä hetkellä, että vaihtoehtoa häipymiseen ei ole. Paimentamisen elkeet saatiin sillä hetkellä siedettäväksi. Tämä oli riittävä tulos ensimmäiseksi leiriksi.  Kuulin myös, että paimenen tie on pitkä ja vaatii kärsivällisyyttä.  Usvan ollessa jo aikuinen koira omine kommervenkkeineen ei siitä hetkessä tulisi paimenta. Se ei myöskään tullut hakemaan kehuja minulta. Minun kehuilla ei ollut sille mitään merkitystä.  Se ei minun mielestäni pitänyt minua reiluna. Eikä se tukeutunut minuun tukea tarvitessaan. Se vitsi lapinkoirista ” ne ovat  niin viisaita, että voivat   esittää tyhmää kun eivät halua tehdä jotakin” on osaltaan tottakin. Toisaalta se ehkä paremminkin esittää toimintakyvytöntä, kun siltä aletaan vaatimaan asioita. On todella tärkeää, että tuntee koiransa tai on edes sellaisen opissa joka kykenee havainnoimaan koiran kyvyt.  Seuraamaan tilannetta ja toimimaan sen mukaan. Opetellessa paimennusta on mentävä eläinten ehdoilla. Etupäässä tietenkin paimennettavien hyvinvoinnin ehdoilla, mutta on osattava myös  nähdä milloin koiralta voidaan vaatia ja milloin sen elämää on helpotettava. Koiran ehdolla ei suinkaan tarkoita etteikö koira kokisi painetta, sillä paine ja paineen löysääminen on yksinkertaisimmillaan yksi paimennuksen perusteista.  Kokematon koira taas käyttää välillä liian suurta voimaa etenkin  epävarmuuttaan eikä kykene löysäämään painetta silloin kun tarvitaan. Lähes poikkeuksetta silloin esille astuu ”poliisilammas” joka kurittaa koiran tai vähintäänkin ajaa sen kauemmaksi, jos koira ymmärtää yhtään väistää.

Paimentamiseen kasvetaan pikkuhiljaa ja pikkuhiljaa koirasta riippuen siltä voidaan vaatia vaikeampia tilanteita. Ensimmäisen kesän leirit olivat sopivasti kuukauden välein ja aivan kuin koiran päässä olisi hautunut asiat. Se mielessään kehittyi kotona ollessaan, sillä aina seuraavalla kerralla kehitys oli huima. Ensimmäinen kerta näytti aivan epätoivoiselta, toisella kerralla alkoi näkyä  jo paimenen elkeitä eikä koiraa tarvinnut enää pitää matkassa. Kolmannella kerralla matkassa oli sitten yksi talon koira yksi leiriläinen pentukoiransa kanssa ja  oma koirani. Loppuvaiheessa oma koirani alkoi ottaa vastuuta laumasta ja ensimmäiset kyyneleet silmiin aiheutti tilanne jossa huomasin koiran kasaavan lampaita minulle. Se nimenomaan toi lampaat kasaan minun jalkojen juureen aktiivisesti itse kiertämällä koko lauman. Se myös tarkkaili laumaa käskemättä. Kävi näyttäytymässä kauimmaisten lampaiden takana ja toimi oikein hyvänä jarruna takaisin lampaita kuljettaessa. Vielä paimennus oli ajoittain liian kovakouraista ja siitä joutui sille huomauttamaan.  En olisi kuitenkaan voinut olla onnellisempi. Täysin työkyvyttömästä koirasta oli kehkeytynyt selkeästi paimennustaipumusta omaava koira.

Paimennustapa

Paimennustapoja on monenlaisia ja niin roduilla kuin yksilöilläkin on omat vahvuutensa ja tyylinsä paimentaa. Emme voi siis kouluttaa paimennusta yhdellä muotilla. Olen itse hyvin paljon käytännöllä oppiva. En kiinnitä huomiota tai seuraile termejä enkä lyhenteitä. Siksi en käsittele tässä paimennustermejä sen kummemmin, vaan pyrin kertomaan käytännön tilanteista ja tunnelmista. Loppujen lopuksi esimerkkien kautta kertominen on minusta paljon informatiivisempaa. Nimenomaan käytännössä on nähtävissä jokaisen koiran niin yksilölliset kuin rotukohtaiset erot.  Myös lapinkoirissa on yksilöllisiä eroja. Yksi koiristani käyttää etupäässä silmää paimentamiseen. On paimentanut tähän mennessä aivan hiljaa ja saa lampaat liikkumaan nuoresta iästään huolimatta erittäin hyvin. Myös porot liikkuvat sille ikäänsä nähden hyvin.  Itse asiassa se ei vielä itsekään tajua vahvuuttaan. Toinen koiristani paimentaa enemmän kehollaan ja liikkeellään ja myös haukulla. Keho , tuijotus, vaaniminen, liike, haukku jopa leikin tarjoaminen kaikki nämä ovat voimankäyttövälineitä. Koirat voivat käyttää yhtä tai tarvittaessa useampaa tapaa tilanteesta ja yksilöstä riippuen. Ehkä vahvin opetus minulle on ollut oman koirani paimentamisen eleettömyys. Näyttää aivan siltä, että se ei tee mitään ja silti lampaat siirtyvät tiiviimmäksi laumaksi tai eteenpäin. Jarruna ollessaan näyttää että vanhempi koirani vain hengailee lauman edessä. Ehkä silloin tällöin kauemmaksi siirtyessään se vilkaisee taaksepäin laumaa. Varikolla työskennellessä, kun sen lähettää häkkeihin hakemaan lampaita se siirtyy rauhallisesti lampaiden taakse ja välillä katselee taivaalle rauhoittaakseen lampaita. Joskus puskaan piiloon  siirtyminen on tarkoituksenmukaista paimennettavien rauhoittelua.  Sen tapa poikkeaa hyvin paljon esimerkiksi Border Collien tavasta paimentaa. Nähdäksesi kuinka koirasi paimenta tarkkaile lampaita ja niiden reaktioita.

Perinteinen paimennus muutenkin sopii itsenäisille roduille, koska ne oppivat itse huolehtimaan laumasta. Ne saavat työskennellä toisaalta omatoimisesti kuitenkin toisaalta hallinnassa. Pääsääntöistä on, että koira  paimentaa tasapainossa suhteessa laumaan. Tämä tapahtuu yrityksen ja erehdyksen kautta. Vahvasti ohjattu tekninen paimennus ei sovi minusta itsenäisille roduille. Eikä oikeastaan millekään koiralle ennen tasapainon saavuttamista. Lapinkoira on luotu rohkeaan itsenäiseen toimintaan ja ratkaisemaan ongelmia itsenäisesti. Siksi paimennus, jossa tärkeää eivät ole käskyt, hallitut maahan menot tai näyttävät hakukaaret, vaan koiran luontainen taito käskemättä toimia oikeassa paikassa oikealla tavalla on lapinkoiralle minusta parasta.  Hyvin usein aletaan käskyjä opettelemaan liian aikaisin ja tuloksena on tokomaista teknistä suorittamista ilman, että on annettu koiralle mahdollisuus oppia sitä lauman lukemista tai  oppia sietämään laumapainetta. Teknisessä paimentamisessa on aina se vaara, että koira tehdessään opittuja liikkeitä  ei kuitenkaan toimi oikealla asenteella. Monesti pakollinen maahan meno kuormittaa koiraa etenkin, kun vaaditaan liian kovassa laumapaineessa maahan menoa tai sitten se kerää kierroksia. Mitä useampi kerta käskytetään hallintaa vaativia käskyjä   sitä korkeammaksi vire nousee. Lopulta hallinta pettää. Työmotivaatiota omaava laumaa lukeva koira hyvällä koiraohjaaja suhteella ei tarvitse pahemmin käskyjä tai hallintaa. Sillä on halu työskennellä  ohjaajalleen. Koiraa vain ohjeistetaan tilanteen niin tarvitessa. 

 

Haukku

On tärkeää ymmärtää että haukku ei ole vain haukku. On ymmärrettävä koiran tunnetila sen haukun takana. Itsekin menin alussa halpaan koirani haukusta voimankäyttövälineenä. Aloitteleva koira on tietenkin epävarma ja sen on sallittavakin käyttää haukkua aika ajoittain, mutta haukku ei koskaan saa olla kiroilevaa. Haukkuun ei pidä yhdistyä ärtymystä. On tärkeää huomioida koiran asenne yleisesti. Koira on pakotettava rauhoittumaan, jos haukun kanssa mennään liian lähelle ja se on liian painostavaa. Myöskään hermostunut jatkuva räksyttäminen ei kuulu lapinkoiran paimentamiseen. Kun koiran olemus on riittävän rento  ja se väistää laumapainetta, mutta käyttää hankalassa paikassa tai nihkeästi liikkuvilla paimennettavilla haukkua on haukkukin luultavasti oikeutettua. Tärkeintä on oikeastaan havainnoida kuinka paimennettavat reagoivat haukulla paimentamiseen. Vaikkakin paimennustavat on koirilla yksilöllisiä omalla koirallani huomaan sen olevan voimakkaimmillaan silloin, kun se paimentaa hiljaa.

Paine

Asia mikä minua etenkin koirien koulutuksesta harmittaa, että ihmiset ovat yksinkertaistaneet paineen pelkästään negatiiviseksi ja sekoittaneet paineen/ väistämiskäyttäytymisen paineistumiseen. Paimennuksessa paineen kohtaaminen, paineen löysääminen, väistämiskäyttäytyminen ja paineen tuottaminen on jokapäiväistä työtä. Vaikka koira tuottaakin painetta lampaita kohti saadakseen ne liikkeelle se ei saa paineistaa lampaita. Näkemykseni mukaan nämä on kaksi eri asiaa. loppujen lopuksi kokeneen paimenkoiran ja koiriin tottuneiden lampaiden välillä paineen käyttö on kuin yhteistä tanssia ainakin hetkittäin kunnes lampaat innostuvat tekemään jotakin yllätävää. Paine ei kuitenkaan ole koiralle epämiellyttävää siinä tapauksessa, kun se ymmärtää millä sen voi löysätä. Tämä riippuu monesta tekijästä. Ohjaaja paineeseen liittyy ohjaajan taidot, ohjaaja/ koira suhde ja koiran luonneominaisuudet. Lauman aiheuttamaan paineeseen liittyy  minkälaisessa tilassa koira on paimentaessaan ja miten se kokee laumapaineen. Siinä vaiheessa kun koira ymmärtää että liian lähelle mennessään lampaan paineelle periksi antamalla ja sen jälkeen painostamalla  se saa lampaat liikkeelle, silloin se alkaa olla tasapainossa lampaiden kanssa. Painetta väistämällä koira ilmoittaa lampaille, että ei ole saalistamalla vaan ihan oikealla asenteella paimentamassa ja silloin lammas pystyy hyväksymään paimennuksen. Itse asiassa lauma itsessään opettaa oikean tasoista paimennusta ja laumanlukutaitoa. Vaikka alussa ohjaajan vaikutus on tärkeä se pienenee sitä mukaa kun koira kehittyy ja koira alkaa peilaamaan niin ihmispaimenta kuin lauman reaktioitakin. Koira oppii säätelemään itse antamaansa painetta automaattisesti. Eli se oppii lukemaan laumaa. Hyvin silmiä avaava kokemus oli kun ensimmäistä kertaa paimenessa oleva koira oikaisi metsän kautta lauman eteen. Se selkeästi luki laumaa, kun se oli karkaamassa tielle ihmispaimenen ohi. Se ihmeellisyys, että koiralla on käsitys pitää/pysäyttää lampaat ihmisen lähelle luontaisesti. Alussa paine laumalta voi olla niin suuri että koira ei kykene vielä lukemaan laumaa. Silloin tarvitaan nimenomaan kärsivällistä totuttelua ja hengailua lauman seurassa. Koira pidetään matkassa, mutta siltä ei vaadita paimennusta. Tottumisen kautta koira oppii sietämään lauman aiheuttaman paineen.  Koiran huomatessa ensimmäisiä kertoja että lauma liikkuu nimenomaan sen ansiosta aivan huomaa kuinka sen ryhti nousee. Itse asiassa lauma palkkaa koiraa oikeasta toiminnasta oikea-aikaisesti kaikista parhaiten. Mikään ei myöskään ole sen parempi koirasuhdekoulu kuin paimennus.

Sauvapaine => väistäminen => sauvapaine pois => oikeatoiminto => Kehu/ohjaajan hyväksyntä

Kerrankin ihminen tekee jotain selkeää jonka koirakin ymmärtää.  Koirien keskenään keskustellessaan ja leikkiessään nämä samat  toiminnot toistuvat koirilla. Samoten paimenen ja paimennettavien välillä. Paine on läsnä jokapäiväisessä elämässä. Koirasta/ sen arvoasemasta sen itsetunnosta ja itsevarmuudesta vain riippuu kuinka se vastaa paineeseen. Tottumaton koira voi reagoida voimakkaasti sauvapaineeseen tai jättää sen huomiotta joko pyrkiessään sulkemaan tilanteen kokonaan tai ihan vain ymmärtämättömyyttään kun koira ei koe sauvapainetta paineeksi.  Riippuu paljolti siitä minkälaisia koiran oppimiset ovat paineen välttämiseksi ja minkälaisia ovat koiran luonneominaisuudet. Keskeistä on myös minkälainen on koiran ja ohjaajan välinen suhde. Tärkeää on löytää oikeanlainen rytmi sauvapaineen antamiseen. On muistettava löysätä paine heti koiran liikkuessa oikeaan suuntaan ja maltettava pitää sauva  ”näkymättömänä”  kun kaikki menee hyvin. Sauvasta tulee ohjaajalle ja koiralle ohjuri=kädenjatke eikä koira tottumisen jälkeen koe sauvaa paineistavana vaan ohjaavana signaalina. Myös silloinkin kun koiraa paineen avulla ohjataan väärästä toiminnosta pois esim. painetta antavalle lampaalle rähjäämisestä. Kun paineen käyttö on koiran mielestä reilua se hyväksyy  sen ohjeeksi ja tukeutuu paineen antamisen jälkeen ohjaajaan tai löysää painetta liikkumalla oikeaan suuntaan. Oikein annettu paine ja sen löysääminen ei siis aiheuta koiralle pelkoa ohjaajaa kohtaan.

 Harrastavien koirien ongelmana on usein että kehun jälkeen hommat loppuu ja mennään äiskän luokse. On siis alussa maltettava mielensä ja löydettävä oikea taso tai tapa vahvistaa koiran oikeata toimintoa. Varsinkin namipalkatuille koirille alussa ongelma. Onneksi paimennuksessa ei käytetä ohjaajalta muuta palkkiota kuin paineen löysääminen ja hyväksyntä eli kehu. Kun on kyse erittäin itsenäisestä vahvaluonteisesta aikuisesta koirasta, kuin minulla, niin paimennuskokemuksen karttuessa  painetta on välillä pitänyt käyttää voimakkaastikin. Painetta on annettu varsinkin sikailuista lampaille ja lopulta tilanne on vaatinut pitkittynyttä painostamista jopa koiran pois ajamista tilanteesta jahtaamalla. Tätä voi verrata mustangin hellävaraiseen kesyttämiseen, jossa annetaan köydellä painetta sen takana tai edessä heiluttaen, jotta saadaan hevonen väistämään painetta ja oikeaksi katsomalla hetkellä löysätään paine ja odotetaan tukeutuuko hevonen ihmiseen.  Sillä vasta samantyyppisellä pitkittyneellä paineen luomisella loin koiralleni tarpeen hakea minun hyväksyntääni ja vasta sen jälkeen se on alkanut oikeasti työskennellä minulle.

 Nyt olemme käyneet lomittamassa lammashommissa 15 lampaan kokoisessa laumassa. Usva on ollut apuna töissä ja kykenee siirtelemään yksinkin helpoissa paikoissa koko laumaa. Vastentahtoiseen paikkaan lauman viemiseen ei vielä riitä kokonaan yksin voima, sillä vaihtoehtoisia voimankäyttötapoja vasta etsiskellään, kun nyt on otettu ärinät pois. Ääntä käytetään nykyisin enää vasta tarvittaessa.   

 

 

Muutokset koira/ohjaaja suhteessa

Oikean tasoinen riittävän paineen luominen, oikeanlainen suhtautuminen kokonaisvaltaisesti koiraan ja sen oikeanlaisen luonteen lujuuden löytäminen mikä jäi toimintakyvyttömyyttä näyttelevän koiran peittoon… se uskaltaminen luottaa, että koira kestää sen paineen mikä sille on annettu… minun oma  ”mustangini” on ainakin alustavasti kesytetty, sillä se hakee tuen minulta. Se pitää minua nyt vahvana tukena, eikä ala puolustautumaan itse lampaita kohtaan.  Se on alkanut paimentamaan iloisesti. Se ei häivy enää paikalta, kun on tiukka paikka tai kun homma on jo jatkunut niin pitkään, että koira on jo väsynyt. Se voi huilata välillä puskissa lampaiden aiheuttamaa painetta, mutta jatkaa käskystä hommia. Työn päättymisen jälkeen se tulee juoksu jalkaa iloisesti hakemaan kehut minulta naaman pesten häntä ropelina heiluen. Lampaiden luokse mennään vierellä kävellen välillä minun katsetta hakien. Omaa vuoroa odotellaan aitauksen ulkopuolella paikoillaan maaten, vaikka olisinkin itse aitauksessa

Vaikka meidän matka paimeneksi on vasta alussa koko ajan pikku hiljaa työskentelymme alkaa hitsautua yhteen ja keskinäinen suhteemme on muuttunut seesteisemmäksi toisiamme kunnioittavaksi. Odottelemme vuoroamme yhdessä ilman, että sitä on meidän kummankaan toisiltamme vaadittava. Vaikka Usvan kanssa on kaikenlaista tullut harrastettua ja harrastetaan vieläkin silti parhaimmat (vaikka ei niinkään välttämättä muitten mielestä kovinkaan suuret) saavutukset on koettu paimennuksen parissa sekä arkielämässä. Se sama luottamus ja kunnioitus on siirtynyt myös arkielämään ja muihin harrastuksiin .  Koirat ovat rennompia ja minä myös.

Sydämelliset kiitokset kahdella uraa uurtavalle naiselle Sinikka Kumpusalmi-Kankkuselle ja Minna Mäntyranta-Mustoselle paimennusmatkamme tukemisesta

 

 

 Niina Laamanen ja Suomenlapinkoirat Usva, Kehrä ja Aapo

Our website is protected by DMC Firewall!