Pellon kunnan palkitsemat vuoden 2016 urheilijat

Kategoria Artikkelit

Pellon kunta palkitsi vuoden 2016 urheilijat sekä urheilutapahtuman.

Vuonna 2016 agility nousi valtion liikuntaneuvoston päätöksellä urheilulajiksi. 

 

Vuoden 2016 parhaaksi urheilijaksi valittiin Ari Korteniemi! Onnittelut Arille!

Kilpailu-uran agilityssä Ari aloitti vuonna 2011 ja hän on kisannut mini-, medi- ja maksi-luokan koirilla. Parhaimman menestyksen Ari on saavuttanut medi-luokan parson Wilmerillä; varjotitteleinä Suomen ja Ruotsin agility- ja hyppyvalion tittelit. Vuosina 2014-2016 Ari on Wilmerin kanssa osallistunut agilityn SM-kisoihin ja maajoukkuekarsintaan. Wilmeri on saanut myös Norjasta hyppysertin. Wilmerin kanssa hän on kerännyt menestystä isoissa ja pienissä kisoissa Etelä-Suomessa, Norjassa (mm. Norwegian Open) ja Ruotsissa (mm. GULDagility). Makseissa hän on kisannut Ahti Juuson valkoinenpaimenkoira Amorilla ja parina viimevuonna saavuttanut riittävät tulokset SM-kisaedustukseen. Voittoja on tullut ja myös sertejä sekä hypyssä että agilityssä olemme Amorin kanssa saaneet kaksi sertiä.

Kesällä 2016 Ari saavutti Iines koiransa kanssa seniorien Suomen mestaruuden.

(lähde: AK Agility)

       

(Kuvat: Ari Korteniemi)

VUODEN 2016 NUORI AGILITY-URHEILIJA

Miia-Maria Rautio

Miia-Maria Rautio kilpailee Minni ( Espanjan vesikoira, labradorin noutaja ja jackrusselin terrieri Mix) koiran kanssa. Hän aloitti kisaamisen keväällä 2016.

 

VUODEN 2016 TAPAHTUMA

Agility-kisat helmikuu 2016 / Länsirajan kennelkerho ry

Rohkihallilla on järjestetty agilitykisoja vuodesta 2011 lähtien. Helmikuun kisojen tuomarina oli englantilainen Lee Gibson, ympäri maailmaa tunnettu agilitytuomari ja –kouluttaja. Kisoihin osallistui koirakoita Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. Länsirajan Kennelkerho järjesti vuonna 2016 lisäksi syyskuussa, lokakuussa sekä marraskuussa agilitykilpailut. 

 

 

 

Muut palkitut:

ESIMERKILLINEN NUORI URHEILIJA

Jenni Enbuska

 

JOUSIAMMUNTA

Karoliina Brandt

 

JUDO

Nelly Leppänen

 

HIIHTOSUUNNISTUS

Jyri Uusitalo

 

SUUNNISTUS

Aino Vuopio

 

VUODEN VALMENTAJA

Mirikli Lindgren

 

STIPENDIT SAI

Agility:                        Ari Korteniemi          

Jousiammunta:          Karoliina Brandt      

Hiihtosuunnistus:        Jyri Uusitalo          

 

SEURASTIPENDIT:

Länsirajan Jousiampujat ry

Länsirajan kennelkerho ry

Pellon Ponsi, suunnistusjaosto

 

SUURET ONNITTELUT KAIKILLE!!

 

 

 

DMC Firewall is a Joomla Security extension!